Olen valmistunut pop/jazz-musiikkipedagogiksi Metropolia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2018. Olen soittanut harmonikkaa noin 22 vuotta. Aktiivisen keikkailun aloitin 11-vuotiaana vuonna 2003 ja ammattimuusikon urani lasken alkaneeksi heinäkuusta 2012.

Työskentelen tällä hetkellä muusikkoyrittäjänä, jonka leipä on tyypilliseen tapaan palasina maailmalla. Toimin freelance-muusikkona soittaen harmonikkaa useissa kokoonpanoissa sekä soolona. Lisäksi toimin musiikkipedagogina opettaen harmonikansoittoa. Opetan myös pistekirjoitusnuotteja sekä musiikin teoriaa ja aiheeseen liittyviä tietoja ja taitoja näkövammaisille musiikin harrastajille sekä ammattiopiskelijoille.

Opettajana pyrin tunnistamaan oppilaan vahvuudet ja räätälöimään sen pohjalta parhaan oppimiskokemuksen. Taustani sekä koulutukseni on vankasti rytmimusiikin puolella. Lähestyn soittamista kuuntelemisen ja improvisaation kautta. Soittamisen kuuluu olla hauskaa eikä vetämälläni kurssilla ”voi” soittaa väärää ääntä, koska sellaista ei filosofiani mukaan ole olemassa.

Opettajan kurssit:
https://tsl-helsinki.fi/kurssihaku/?hakusana=harmoni